Ensi sunnuntaina mennään puutarhaan!
26.06.17

Heinäkuun ensimmäisenä sunnuntaina vietetään Avoimet puutarhat -tapahtumaa, jolloin puutarhan omistajat kutsuvat vieraita tutustumaan omiin puutarhoihinsa. Tämän vuoden teemoina ovat hyvän mielen puutarhat, kasvien kastelu ja lannoittaminen eri tavoilla.

Yli viisisataa mielenkiintoista kohdetta avaa porttinsa toinen heinäkuuta klo 12 -18. Tänä vuonna puutarhojen kukinta on ollut selvästi myöhässä, joten monessa puutarhassa pääsee näkemään edelleen ns. alkukesän vehreyttä ja kukkijoita kuten syreenejä, juhannusruusuja ja alppiruusuja. Ensimmäiset keskikesän kukkijat kuten ryhmäruusut avaavat nuppujaan ainakin eteläisessä Suomessa. Puutarhoihin pääsee tutustumaan enaakkoon sivuilla www.avoimetpuutarhat.fi.

Avoimet puutarhat vierailupihaluettelo - versio 18.6.2017

Avoimet puutarhat –tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundet rf:n kanssa. Tapahtuman mahdollistavat lisäksi Kekkilä Oy, Fiskars Oyj sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiö. Mukana on lisäksi Suomen mielenterveysseura ry, jonka Hyvän mielen puutarhan sivuille voi lahjoittaa sopivan summan tukemaan mielenterveystyötä.

Kuva: Hyötypuutarhoissa ensimmäiset tomaatit jo punertuvat. Kuva Timo Taulavuori

 

Lisätietoja: 

tapahtumakoordinaattori AnnaMarja Vilander, Puutarhaliitto ry – Trädgårdsförbundet rf, 
avoimetpuutarhat@puutarhaliitto.fi  0400 480 664 tai

toimitusjohtaja Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 040 745 30 05

 

www.avoimetpuutarhat.fi  www.oppnatradgardar.fi 

http://potti.mielenterveysseura.fi/oma-mielipotti/16-460

 

Uutuudet