Ilmoittautuminen Avoimet Puutarhat -tapahtumaan alkaa

 

Suomen suosituin puutarhatapahtuma Avoimet Puutarhat järjestetään tänä vuonna sunnuntaina 9. heinäkuuta. Nyt on aika luoda oma profiili puutarhastaan, ja samalla ilmoittautua mukaan tämänvuotiseen hyvän mielen puutarhatapahtumaan. Avoimetpuutarhat.fi -sivusto toimii lisäksi koko kesän puutarhamatkailusivustoina, jolloin vieraita voi saada näin halutessaan myös muulloin.

Säveliä puutarhassa

Avoimet Puutarhat -tapahtuman teemana tänä vuonna on Puutarhan sävelet. Puutarhan säveliä voivat olla luonnon äänet lintujen laulusta sirkkojen siritykseen. Tapahtuma kannustaa lisäksi järjestämään musiikkituokioita tai pieniä puutarhakonsertteja vierailijoiden iloksi. Monet tarjoavat lisäksi mahdollisuuden nauttia kahvihetkestä vihreyden keskellä tai kierrättää vieraita kertoen heille puutarhansa ”salaisista” kasviaarteista ja niiden hoidosta.

Viime vuonna tapahtuma oli ennätyksellisen suosittu, jolloin puutarhavierailuja oli sadoissa kohteissa lähes satatuhatta. Tapahtuman suosiota ovat vauhdittaneet positiiviset kokemukset. Niin puutarhansa avanneet kuin siellä vierailleet ovat nauttineet kesäpäivästä! Erilaisten puutarhojen ihmeiden lisäksi intoa osallistua tapahtumaan on lisännyt muiden harrastajien kohtaamiset ja tapahtumasta saadut ideat omaan puutarhaan.

Ilmoittautuminen onnistuu helpoiten www.avoimetpuutarhat.fi -sivujen kautta ja jatkuu aina kesäkuun alkuun asti. Avoimet Puutarhat -sivuilta löytyy myös lisätietoa ja tapahtuman materiaalia. Teemapäivänä 9. heinäkuuta puutarhat ovat avoinna klo 12 – 17.

Tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyökumppaneinaan. Svenska Trädgårdsförbundet rf, Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Ljudmila ja Nikolai Borisoffin puutarhasäätiöt sekä Kotipuutarha-lehti, Martat ja Kekkilä ovat mukana mahdollistamassa tapahtuman, joka toteutetaan yhteistyössä eurooppalaisen Rendez vous aux Jardins -verkoston kanssa.

Kuva 1. Heinäkuun alkupuolella puutarhat ovat usein täynnä kukkivia kasveja, ja myös hyötypuutarhat ovat päässeet jo hyvään kasvuvauhtiin.

Lisätietoja:

www.avoimetpuutarhat.fi ja www.oppnatradgardar.fi 

Tapahtumavastaava Timo Taulavuori Puutarhaliitto ry, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 040 745 3005

Tapahtumakoordinaattori Jaana Ojanen, Puutarhaliitto ry, jaana.ojanen@puutarhaliitto.fi p. 050 518 5715