Kotipuutarha Versoo kasvattaa puutarhakuumetta Stadissa

 

Kaupunkilaisten oma puutarhatapahtuma Kotipuutarha Versoo järjestetään lauantaina 11.5.2018 klo 10–15 Konepajan Brunossa Helsingin Vallilassa. VR:n historiallisessa veturihallissa pidettävät markkinat järjestetään nyt neljättä kertaa.

 

Markkinapäivänä, äitienpäivää edeltävänä lauantaina Bruno täyttyy kojuista, joissa on parhaaseen istutusaikaan myynnissä kotimaisten tuottajien kasvattamia yrttejä, kesäkukkia, perennoja, siemeniä, ruukkuja ja tarvikkeita. Paikalta saa hyviä vinkkejä, miten viljely onnistuu pihoilla, parvekkeilla ja ikkunalaudoilla. Kotipuutarha Versoo on myös loistava paikka hankkia äitienpäivälahjaksi vaikkapa vanhanajan pelargoni, kassillinen kesäkukkia tai yrttien ja vihannesten luomutaimia. Myynnissä on myös trendikkäitä huonekasveja.

 Infoa ja toimintaa

Tapahtumalavalla kuullaan ammattilaisten tietoiskuja, joiden aiheina ovat muun muassa puutarhan perustaminen parvekkeelle, tomaattien kasvatus, luontoa säästävä puutarhanhoito ja vieraslajien torjunta.

Puutarhaliiton ja Kotipuutarha-lehden järjestämä tapahtuma vastaa vuosi vuodelta kasvaneeseen kysyntään; puutarhanhoito kaupungissa – parvekkeilla, terasseilla, ikkunalaudoilla, palstaviljelmillä ja uudistalojen katoilla– on kasvamassa buumiksi. Kaupunkeihin syntyy nyt uudenlaista puutarhakulttuuri, jonka veturina ovat nuoret kaupunkilaiset.

 

Puutarhaliiton tilaaman, keväällä valmistuneen Kotipuutarha-tutkimuksen (Kantar TNS) mukaan suurinta kiinnostuksen kasvu on alle 35-vuotiaiden, taajamassa tai kaupungissa asuvien keskuudessa. Palsta- ja parvekeviljely kiinnostaa joka neljättä alle 25-vuotiasta. Huoli luonnosta ja ilmastonmuutoksen vaikutuksista sekä kiinnostus omien vihannesten kasvattamiseen näkyy tutkimustuloksissa siinä, että yli 55 prosenttia vastanneista arvostaa luonnonmukaisuutta keittiöpuutarhan kasvien viljelyssä. Tutkimus kertoo myös, että me suomalaiset olemme puutarhakansaa, sillä peräti puolet väestöstä kertoo olevansa kiinnostunut puutarhanhoidosta. 

 

Tapahtuma kerää yhteen kaupunkikulttuurin synnyttämiä pienyrityksiä ja puutarhaharrastusta edistäviä yhdistyksiä, joita edustavat esimerkiksi Hyötykasviyhdistys, Maatiainen ry, Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ja Suomen Ruususeura. Yritysten ja yhdistysten kojuilla järjestetään pienimuotoisia työpajoja. Lasten ja nuorten puutarhayhdistys tarjoaa lapsille Aistit auki -yrttiradan, jossa pääsee tunnistamaan tuttujen ja tuntemattomien yrttien aromeja. Konepajan Brunon kahvilapalvelut ja baari ovat markkinavieraiden käytössä. Paikalla on myös kasvisruokaa tarjoavia ruokarekkoja.

 

Tapahtumaan odotetaan 2 000 – 2 500 kävijää viiden tunnin aikana. Pääsy on vapaa.

 

Tapahtuman järjestävät Puutarhaliitto ry ja Kotipuutarha-lehti. Yhteistyössä ovat mukana Kekkilä ja GreenCare.

 

Lisätietoa:

Timo Taulavuori, timo.taulavuori@puutarhaliitto.fi p. 070 745 3005

Minna Siltala, minna.siltala@puutarhaliitto.fi p. 040 525 1583

 

Kotipuutarha Versoo verkossa ja sosiaalisessa mediassa:

www.kotipuutarha.fi/versoo

https://www.facebook.com/events/398979967560455/