Puutarhaliitto suunnittelee leikkauksia toimintaansa

Puutarhaliiton hallitus esittää isoja muutoksia marraskuussa pidettävään edustajistonsa kokoukseen. Tavoitteena on karsia pois kannattamattomia toimintoja Puutarhaliiton tulojen vähentyessä.

Puutarhaliiton talous on kiristynyt vuosien kuluessa, mutta tilanne on vaikeutunut entisestään kustannusten voimakkaan nousun ja toisaalta tulovirtojen ehtymisen johdosta. Tästä syystä Puutarhaliiton hallitus esittää, että yrittäjille välttämätön laatujärjestelmätyö siirretään omaan yksikköön, jolloin laatujärjestelmäpalveluita tarvitsevien tahojen vastuuta ja rahoitusta lisätään laatujärjestelmätyön kehittämisessä ja hallinnoinnissa.

Tulevien vuosien tavoitteena on, että Puutarhaliitto keskittyy harrastajayhteistyön kehittämiseen, tähän liittyvään hanketoimintaan ja viestintään. Kotipuutarha-lehdelle etsitään mahdollista uutta kustantajaa, sillä aikakausilehtimarkkinat ovat muuttuneet haastaviksi yhden lehden kustantajalle.

Puutarhaliiton jäsenistöä edustava edustajiston kokous päättää uudesta suunnasta kokouksessaan 23. marraskuuta, 2023. Muutosten on tarkoitus astua voimaan asteittain vuonna 2024. Tällä on vaikutuksia myös 13 Puutarhaliiton työntekijän työsuhteiseen.

Lisätietoja: Puutarhaliiton hallituksen puheenjohtaja Heikki Peltoniemi, heikki.peltoniemi@hamk.fi