Tiedote 14.4.2018 (julkaisuvapaa klo 16.30)

Vuoden Avoin puutarha 2017 –tunnustus Lintukodon puutarhalle

 

Rantasalmella, Tuusmäen maaseutukylässä sijaitseva Lintukodon puutarha sai tänään Vuoden Avoin Puutarha 2017 tunnustuspalkinnon Kevätmessuilla Messukeskuksessa Helsingissä. Tunnustus luovutettiin nyt kuudetta kertaa heinäkuussa 2017 järjestetyn Avoimet Puutarhat –tapahtuman pohjalta.

 

Raati oli valinnassaan yksimielinen, sillä Miia ja Jere Malisen puutarha täytti tunnustuksen saajalle asetetut perusteet ja keräsi päivän aikana noin 300 kävijää. Tärkeä peruste tunnustuksen saajan valinnalle oli Malisen perheen aktiivisuus ja pitkäjänteisyys tapahtuman onnistumisessa. Perheen yhteisvoimin ylläpidetty puutarha on yllätyksellinen ja sen kasvillisuus on monimuotoinen. Rakenteiden kierrätysmateriaalit tuovat pihaan eloisuutta ja rentoa tunnelmaa. Raati kohdisti tällä kertaa huomion maatilan pihapiiriin luotuihin kotipuutarhoihin.

 

Lintukodon puutarha on perustettu parikymmentä vuotta sitten ja sen istutuksia on laajennettu vähitellen. Puutarhassa on runsaasti erilaisia perennoja maanpeittäjistä korkeisiin lajeihin. Kukkivat köynnökset, suuri köynnöshortensia ja erilaiset kärhöt sekä piippuköynnös ja villiviini rikastuttavat näkymiä. Myös pensaskerroksella on tärkeä merkitys Lintukodon puutarhan kerroksellisuudessa.

Puutarha sijaitsee peltomaisemassa, johon on säilytetty näköyhteys aitaamisesta huolimatta. Hoidettua aluetta on yhteensä noin 5000 m2.

 

Vuoden Avoin Puutarha -tunnustuksella halutaan nostaa esille teemapäivään osallistuneita elämyksellisiä puutarhoja. Tunnustuksellaan Puutarhaliitto haluaa tukea suomalaista puutarhakulttuuria ja puutarhaharrastusta sekä edistää puutarhamatkailua. Tunnustuksen saaja valitaan vuosittain valtakunnallisen Avoimet Puutarhat -teemapäivään osallistuneiden kesken.

 

Portit auki jälleen heinäkuussa

 

Avoimet puutarhat tapahtuma järjestetään seuraavan kerran sunnuntaina 1.7.2018. Teemana on tällä kertaa: Puutarha ei ole koskaan valmis, mutta aina kokemisen arvoinen. Tapahtumaan voi jo ilmoittautua vierailukohteeksi verkossa osoitteessa www.avoimetpuutarhat.fi.

Avoimet puutarhat -tapahtuman järjestää Puutarhaliitto ry yhteistyössä Kotipuutarha-lehden ja Svenska Trädgårdsförbundetin kanssa. Maiju ja Yrjö Rikalan sekä Nikolai ja Ljudmila Borisoffin puutarhasäätiöt osallistuvat tapahtuman rahoittamiseen.

Yhteistyökumppanina ovat Oy Fiskars Ab, ja Allergia-, Iho ja Astmaliitto ry.

Lisätietoja:
Toimitusjohtaja Timo Taulavuori, Puutarhaliitto ry, 040-745 3005 ja tapahtumakoordinaattori Heidi Wirtanen, 045 665 4956, avoimetpuutarhat@puutarhaliitto.fi