Vuoden pelargoni 2023 julkistetaan torstaina 30.3.2023 Kevätmessuilla
Vuoden pelargoni 2023 julkistetaan Kevätmessujen avajaispäivänä 30. maaliskuuta klo 13 Helsingin Messukeskuksessa Kevätlavalla. Valinnan tekevät Luonnonvarakeskus (Luke), Suomen Pelargoniyhdistys ry ja Kotipuutarha-lehti. Vuoden pelargoni valitaan Suomessa kasvatetuista, pitkän viljelyhistorian omaavista ja Luonnonvarakeskuksen tutkimista kotipelargoneista. Vuoden pelargonin nimeämisellä vaalitaan suomalaista puutarhakulttuuria, tehdään tunnetuksi perinteisiä kodin kasveja sekä edistetään vanhojen kasvien kaupallista lisäämistä.
Pelargonit ovat tärkeä osa kotimaista kasviperintöä. Niitä on vaihdettu ja ne ovat kulkeneet sukupolvelta ja paikkakunnalta toiselle pistokkaina. Vuoden pelargoniksi valitaan kasvi, jonka tarina ja historia tunnetaan, ja jonka kanta on terve ja elinvoimainen. Parhaiten ovat vuosikymmenten saatossa säilyneet suomalaisissa kodeissa kukkineet kauneimmat ja kestävimmät pelargonit. Ensimmäiseksi Vuoden pelargoniksi nimettiin ruusunnuppupelargoni ”Viipurin Evakko” keväällä 2022.
Vuoden pelargonin valinnan taustalla on Luonnonvarakeskuksen keväällä päättyvät kolmevuotiset pelargonihankkeet Varsin hyvät vanhat pelakuut ja Perinnepelargoneista hehkua puutarhaviljelyyn. Hankkeessa on tutkittu yli 90 eri suomalaista perinnepelargonien kantaa (Pelargonium Zonale-Ryhmä) verraten niitä muutamiin tunnettuihin vanhoihin pelargonilajikkeisiin. Tutkimuksessa yhdistyvät kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kasviaineiston keräys, tunnistus, tuotteistaminen ja säilytys. Kasvikantojen historiatiedot, niiden tarinat ja lajiketunnistustiedot yhdistetään Luken Raporttisarjassa e- julkaisuksi Vanhat suomalaiset kotipelargonit – Sata vuotta kasviaarteita ikkunoilla, joka ilmestyy 14.4. Kaikille kiinnostuneille avoin julkistus järjestetään lauantaina 15.4. Pelargonitaivaalla Liedossa.
Suomen Pelargoniyhdistys ry ja Tiina Hiltunen on vastannut pääosin kasviaineiston keräämisestä hankkeessa. Kotipuutarha-lehti on mukana Vuoden pelargonin valinnassa ja viestinnässä sekä vaalimassa suomalaista puutarhakulttuuria.
Julkistustilaisuudessa Vuoden pelargonin esittelevät Luonnonvarakeskuksen asiantuntijat, Vuoden pelargonin historian tallentanut kasvattaja sekä Suomen pelargoniyhdistyksen ja Kotipuutarha-lehden edustajat. Julkistustilaisuuden jälkeen asiantuntijat ovat tavattavissa klo 13.30–14.00 Kotipuutarha-lehden osastolla 6e20. Lehden osastolla on nähtävillä Vuoden pelargoni 2023 sekä muita historiallisia perinnepelargoneja.
Lisätietoja ja haastattelupyynnöt:
Minna Siltala, Kotipuutarha-lehti
minna.siltala@puutarhaliitto.fi p. 040 525 1583
www kotipuutarha.fi
Maarit Heinonen, Luke (Vanhojen suomalaisten pelargonien historia, tiedonvälityshankkeen vetäjä)
maarit.heinonen@luke.fi
Jaana Laamanen, Luke (Pelargonien kasvinterveysasiat, tutkimushankkeen vetäjä)
jaana.laamanen@luke.fi
Saara Tuohimetsä, Luke (Pelargonien ulkoiset tuntomerkit, valokuvat)
Tiina Hiltunen, Pelargonitaivas (Pelargonien keräys ja valinta)
Suomen Pelargoniyhdistys ry
pelargoniyhdistys.wordpress.com
Valokuvat vapaasti käytettävissä:
Fallin Pelakuu_Teija Tuisku.jpg
Fallin Pelakuu2 _Teija Tuisku.jpg
Viipurin Evakko_Vuoden pelargoni 22_ Teija Tuisku.jpg
Viipurin Evakko_Vuoden pelargoni 22_Teija Tuisku.jpg