Elävä ympäristö päätöksenteon ytimessä – valtakunnallinen politiikkapaneeli Kevätpuutarhamessuilla 27.3.2026

Elävä lähiympäristö säästää Suomelle miljardeja – mutta miksi se ei vielä näy valtakunnallisessa päätöksenteossa?

Kevätpuutarhamessuilla Helsingissä perjantaina 27.3. järjestettävä valtakunnallinen politiikkapaneeli haastaa päättäjät keskustelemaan siitä, miksi viherympäristöjen tutkitut terveys- ja hyvinvointihyödyt jäävät yhä liian usein sivuun päätöksenteossa.

Hyvinvointi ei synny tyhjiössä. Se syntyy arjessa – siellä missä ihmiset liikkuvat, hengähtävät, kohtaavat toisiaan ja viettävät aikaa. Silti nämä arjen ympäristöt jäävät usein päätöksenteossa näkymättömäksi. Tutkimusten mukaan luonnon terveyshyötyjen säästöpotentiaali yhteiskunnan terveysmenoissa voi olla jopa 2,5 miljardia euroa vuodessa. Kysymys kuuluukin: miksi näin merkittävä mahdollisuus ei näy vahvemmin poliittisissa päätöksissä?

Hyvinvointi ei synny tyhjiössä

Hyvinvointi syntyy arjessa – siellä missä ihmiset liikkuvat, hengähtävät, kohtaavat toisiaan ja viettävät aikaa. Silti nämä arjen ympäristöt jäävät usein päätöksenteossa näkymättömäksi. Tutkimusten mukaan luonnon terveyshyötyjen säästöpotentiaali yhteiskunnan terveysmenoissa voi olla jopa 2,5 miljardia euroa vuodessa. Kysymys kuuluukin: miksi näin merkittävä mahdollisuus ei näy vahvemmin poliittisissa päätöksissä?

Hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä -kampanjavuosi nostaa aiheen poliittisen keskustelun ytimeen Kevätpuutarhamessuilla Helsingissä perjantaina 27.3.2026 klo 14.00–14.45 järjestettävässä valtakunnallisessa politiikkapaneelissa.

Hyvinvointi rakentuu elävässä ympäristössä – mutta kuka tekee siitä päätökset?

Viheralueet ja lähiluonto nähdään yhä useammin ratkaisuna terveyden, talouden ja arjen hyvinvoinnin haasteisiin. Samalla ne joutuvat usein kilpailemaan samoista resursseista muiden investointien kanssa.

Kevätpuutarhamessujen valtakunnallinen politiikkapaneeli haastaa päättäjät pohtimaan, millaisin valinnoin elävän ympäristön hyvinvointivaikutukset voidaan ottaa nykyistä vahvemmin osaksi yhteiskunnan kehittämistä – vai jäävätkö ne edelleen politiikan katveeseen.

Keskustelussa mukana

Paneeliin on kutsuttu edustajia useista puolueista, vahvistuneita osallistujia ovat muun muassa kansanedustajat Eveliina Heinäluoma (SDP), Mai Kivelä (Vasemmistoliitto), Sheikki Laakso (Perussuomalaiset) ja Antti Kurvinen (Keskusta).

Paneelin moderoi toimittaja Jussi-Pekka Rantanen ja aiheen teemoihin johdattaa Viherympäristöliiton toimitusjohtaja Taavi Forssell. 

Aika ja paikka

Perjantai 27.3.2026 klo 14.00–14.45
Kevätpuutarhamessut, Puutarhalava, Helsinki

Tilaisuus järjestetään osana messujen ohjelmaa ja se on avoin messukävijöille.

Kampanjavuoden järjestää Viherympäristöliitto ry, Rakennusteollisuus RT, Suomen Kuntatekniikan yhdistys, Suomen Tieyhdistys, Puutarhaliitto ja Luonnonvarakeskus.

LÄMPIMÄSTI TERVETULOA!

Scroll to Top