
Puutarhaliitto toteuttaa kyselytutkimuksen selvittääkseen, millaisia tuhoja valkohäntäpeurat, metsäkauriit ja paikoin myös kuusipeurat aiheuttavat pihoissa eri puolilla Suomea. Vieraslajeista erityisesti valkohäntäpeuran kanta on kolminkertaistunut viimeisen 15 vuoden aikana, ja kauriiden määrän arvioidaan kasvaneen vieläkin nopeammin, mikä lisää pihatuhoriskejä.
Kuva: Leena Kauppila
Tutkimuksen taustaa
Tiheimmät kannat ovat Varsinais-Suomen, Satakunnan ja Hämeen alueilla. Metsäkauriiden kantaa ei Suomessa lasketa, mutta niiden määrä on kolaritilastoista arvioiden kasvanut vieläkin nopeammin. Metsäkauriita arvioidaan nykyään olevan saman verran kuin valkohäntäpeuroja. Paikoitellen Etelä-Suomessa esiintyy myös siirtoistutettua kuusipeuraa, joka on myös vieraslaji ja muistuttaa edellä mainittuja eläimiä.
Mihin tutkimustuloksia käytetään
Kyselyn avulla kerätään tietoa vahinkojen laajuudesta, yleisimmistä kohteista ja siitä, miten eläinten runsastuminen näkyy kotipuutarhoissa. Tutkimustuloksia hyödynnetään puutarhaneuvonnan kehittämisessä, suojelutoimien suunnittelussa ja päätöksenteossa sekä vaikuttamistyössä, jotta peura- ja kaurisongelmiin voidaan löytää parempia ratkaisuja.
Osallistu kyselytutkimukseen
Anna äänesi kuulua ja osallistu tutkimukseen tästä. Jos linkki ei aukea painalla ”tästä” -painiketta, voit kopioida tämän selaimeesi: https://q.surveypal.com/Uusi-kyselyKyselytutkimus-Peurojen-ja-kauriiden-aiheuttamista-pihatuhoista/0.
Kysely on avoinna 25.4. saakka, ja kaikki vastaukset ovat arvokkaita kokonaiskuvan muodostamisessa.
Lisätietoja: Puutarhaliitto ry, puutarhaliitto@puutarhaliitto.fi
