Juhli kanssamme 100-vuotiasta Puutarhaliittoa tänä vuonna!

Puutarhaliitto 100 vuotta!

Saa onnitella! Puutarhaliitolla on juhlavuodelleen suuria suunnitelmia tälle vuodelle. Viimeisen 100 vuoden historian aikana Puutarhaliitto Ry on ollut merkittävin puutarha-alan kehittäjä Suomessa. Tänä päivänä Puutarhaliitto on valtakunnallinen puutarhaharrastajien ja puutarhayhdistysten toiminnan edistäjä. Nyt 100-vuotissynttäreiden äärellä on hieno mahdollisuus kunnioittaa menestykkäitä menneitä vuosia ja suunnata katse tulevaisuuteen. 

100 vuoden ikäisen Puutarhaliiton juhlavuoden teemana ilmastoviisas ja monimuotoinen puutarhaharrastaminen. Sen tiimoilta Maria Salola, puutarhuri ja Puutarhaliiton hallituksen jäsen, kiertää ympäri Suomea luennoimassa monimuotoisesta puutarhasta ja vaikutuksesta ilmastoon. Puutarhaharrastamisen avulla tehdään konkreettisia ja vaikuttavia ympäristötekoja. Ympäristöhyötyjen lisäksi puutarhaharrastamisella voidaan tukea omaa hyvinvointia sekä jaksamista arjessa. Puutarhayhdistystoiminta puolestaan toimii yhteisöllisyyden ja yhdessä oppimisen alustana – Puutarhaliitto haluaakin kannustaa kaikkia puutarhasta innostuneita harrastajia tutustumaan paikallisiin yhdistyksiin ja lähtemään mukaan toimintaan. 

Me puutarhaharrastajat yhdessä voimme merkittävästi edistää ympäristön, yhteisöjen ja yksilöiden hyvinvointia. Mia Salolan luentokiertue aloittaa maaliskuussa Jyväskylän Rakennusmessuilla ja Helsingin kevätmessuilla. Sieltä matka jatkuu huhtikuussa Turun Rakennusmessuille, Rakentaja 2025 -messuille Ouluun, Koti ja Piha Pori sekä Koti Expoo Joensuu -messuille. Puutarhaliitto osallistuu Lepaa -näyttelyyn elokuussa. Lepaa -näyttelyn päätteeksi järjestetään Puutarhaliiton juhlavuoden päätapahtuma Hämeenlinnassa. Avoimet Puutarhat -tapahtuma avautuu 6.7.2025. 

Kilpailuja, tapahtumia ja webinaareja on vuosi tulvillaan. Juhlavuoden kunniaksi halusimme kunnioittaa arvokasta 100-vuotiasta Puutarhaliittoa ja hieman säväytimmekin logoa ja liikemerkkiä. 

Lisätietoja:

Puutarhaliiton toiminnanjohtaja Tarja Miettinen Puh: 044 493 9410, Email: tarja.miettinen@puutarhaliitto.fiwww.puutarhaliitto.fi

Scroll to Top