Äärevät sääolot, vuoden keskilämpötilan nousu sekä pitkät hellejaksot vaikuttavat puutarhan kasveihin monella eri tavalla.
Puutarhaharrastaja voi näitä vaikutuksia vähentää monin eri keinoin ja nauttia puutarhanhoidosta ja puutarhan tuottamasta sadosta ja kukkaisuudesta.
Lämpötila on yksi neljästä päätekijästä, jotka vaikuttavat kasvien kasvuun. Valo, lämpötila, kosteus ja ravinteet muodostavat hyvän kasvun perustan. Jos lämpötila on kasvulle epäsuotuisan korkea tai liian alhainen, tai muutokset lämpötilassa on nopeita ja suuria, kasvit eivät kasva kunnolla, ja satokasveista kerätään heikompi sato.
Maaperän lämpötilan merkitys puutarhoissa on jäänyt vähän vähemmälle huomiolle. Moni on havainnut vaikutukset omassa puutarhassa, mutta jäänyt pohtimaan mistä ne johtuvat. Miksi tilli ja salaatti eivät itäneet ja porkkanat eivät kasvaneet kunnolla? Selitys löytyy lämpötilan vaikutuksista.
Maaperän kaasujenvaihto heikkenee, jos mullan lämpötila nousee paljon yli +30°C:een. Tällöin juurten toiminta heikkenee ja mikro- ja makro-organismien toiminta muuttuu. Juurten veden ja ravinteiden saanti vaikeutuu ja kasvien kasvu on heikompaa.
Pitkään jatkuvat helteet ja kuivuus vaikuttavat monen kasvin elintoimintoihin. Jotkin lajit alkavat kukkia kasvukaudella vegetatiivisen kasvun sijasta. Hedelmiin tulee laatuvirheitä voimakkaan auringonvalon seurauksena.
Lämpimät syksyt tuntuvat mukavilta, mutta niilläkin on omat vaikutuksensa. Syksyllä valon määrä vähenee, joten kasvit yhteyttävät heikommin ja maaperä pysyy pitkään hyvin lämpimänä. Milloin pitäisi istuttaa syyssipulit ja milloin voisi kylvää syksyllä kylvettävät vihannekset ja kukat?
Miten lämpötilan vaikutuksiin voi sitten vaikuttaa omassa pihassa. Hyvin monella eri tavalla. Lisäämällä kasvipeitteisyyttä, käyttämällä vaaleita katteita vihannesmaalla tummien muovikatteiden tilalla. Ottamalla kylvöajankohdissa huomioon maaperän lämpötilan. Hyvä apuväline on esimerkiksi lämpömittari, jolla voi mitata mullan lämpötilan eri syvyyksiltä. Syksyllä kasvien talvisuojia ei laiteta kalenterin vaan säiden mukaan.
Puutarhaliitto on nostanut ilmastoteot yhdeksi tämän vuoden teemaksi. Puutarhaliitto jäsenyhdistyksineen tarjoaa jäsenilleen maksuttoman Lämpötilawebinaarin 9.4.2024 kello 18.00. Sinne voivat ilmoittautua puutarhayhdistysten jäsenet maksutta.
Lisätietoja aiheesta
Leena Luoto, biologi ja Flowepecker -yrityksen omistaja
Email: flowerpecker@kolumbus.fi
Puhelin: 050-525 6470