Puutarhan helppohoitoisuus on lähes kaikkien, usein jopa intohimoisten
puutarhaharrastajien, toiveena. Suuri Puutarhakirja -teoksessa etsitäänkin keinoja
helpottaa puutarhanhoitoa, tuottaen kuitenkin runsasta ja terveellistä
luonnonmukaista satoa sekä myös silmänruokaa.
Helpossa puutarhassa hyödynnetään kasvien oikeaa sijoittelua,
maanpeitekasveja, katteita, tehdään monivuotisia sekakasvustoja ja
harjoitetaan pysyvää penkkiviljelyä.
Toinen kirjan painopiste on puutarhan muokkaaminen monimuotoisemmaksi
eli paremmaksi elinympäristöksi laajalle eliökirjolle niin maan päällä
kuin sen allakin.
Monimuotoisessa puutarhassa myös kasvit viihtyvät ja voivat hyvin.
Lisäksi se sitoo runsaasti hiiltä. Myös suurikokoisempien eläinten
houkuttelemiseen puutarhaan ja monimuotoisuutta lisäävien niittyjen sekä
ketojen perustamiseen etsitään keinoja. Näin pystyt ehkäisemään sekä
luontokatoa että ilmastonmuutosta omalta osaltasi.
Maanparannusta käsitellään tässä kirjassa laajasti, sillä se on
ratkaisevan olennaista sekä helppohoitoisuuden, kasvien hyvinvoinnin,
että monimuotoisuuden kannalta. Maan rakenteen tärkeyttä ja myös sen
sisältämää elämää tarkastellaan, sillä maa on hyvää ja viljavaa vain,
jos sen maaperäeliöt ja sienijuuret voivat hyvin. Näiden olosuhteita
parantavat erityisesti maahan lisättävät eloperäiset ainekset. Tämän
takia kompostointikin käsitellään perusteellisesti.
Kasvien tarvitsemia hoitotoimenpiteitä, kuten kastelu, lannoitus,
leikkaus, rikkakasvi- ja tuholaistorjunta sekä suojaaminen, käydään
läpi. Myös kasvien lisäämiseen ja ostamiseen sekä istuttamiseen
perehdytään. Uusia vihannes- ja perennamaitakin opetellaan perustamaan
helpolla tavalla.
Loppupuolella esitellään eri puutarhakasviryhmiin kuuluvia lajeja, yksi-
ja monivuotiset yrtit, monivuotiset kukat, köynnökset, pensaat ja puut.
Mukaan on otettu vain helppohoitoisia ja kestäviä lajeja.
Kirja sopii vasta puutarhanhoitoa aloittelevillekin, mutta myös kokeneet
harrastajat löytävät sivuilta varmasti uutta asiaa.
Kirjoittaja Heli Plattonen on koulutukseltaan sekä biologi (kasvitiede) että
puutarhuri.
Asiakkaiden kommentteja kirjasta:
’Nyt tuli raamattu meille puutarhan amatööreille! Toistaiseksi en ole
keksinyt kysymystä, johon tämä opaskirja ei antaisi vastausta.’ -Kodin
Kuvalehti-
’Täältä on kyllä löytynyt vastaukset about kaikkiin kysymyksiin, mitä on
vaan tullut mieleen pihaan liittyen.’ -Instagram-tarina-
’Tätä kirjaa luen antaumuksella. Tosi paljon tietoa. Hienosti
toteutettu!’ -Instagram-tarina-
’Jos haluaa antaa aloittelevalle kotipuutarhurille hyvän perusteoksen
puutarhasta, tämä kirja on erinomainen valinta. Näin uusi
puutarhaharrastaja hyppää suoraan nykyaikaan, jossa maan hoito,
monimuotoisuus ja oman ruoan kasvattaminen ovat merkittäviä aiheita,
kotipuutarhurien ykköstoivetta helppohoitoisuutta unohtamatta.
’-Puutarha&Kauppa -lehti-
’Tämä uusi puutarharaamatuksikin tituleerattu kirja on jokaisen
puutarhaihmisen must hankinta. Paljon uutta tietoa myös kokeneelle
puutarhurille.’ – 5 tähden arvostelu osoitteessa kirja.fi –
Arviot
Tuotearvioita ei vielä ole.